4.9.2016

Muurin rakentamisen lyhyt oppimäärä - hankalasta rinteestä komeaksi muuriksi

 
Tätä haastavaa ja  kosteaa savipihaa olemme kunnostaneet kahdessa osassa, ja nyt oli viimeisen osan vuoro. Kuvassa näkyvän rinteen oli tarkoitus hävitä, ja tilalle rakennettaisiin uusi muuri korkeuseron ratkaisemiseksi ja rinteen hoidon helpottamiseksi.
 
 
Rinteen alaosasta purettu muurikivi pestiin ja kasattiin syrjään odottamaan uudelleenkäyttöä.


Rinteestä leikattiin komea pala maata muurin pohja- ja taustatäyttöjen tieltä. Salaojitusta lisättiin sekä muurin eteen että taakse. Savimaata kuljetettiin pois tonneittain.


Alkuun oli saatava muurille pohja - routimaton ja kantava peti. Pohja täytettiin sepelikerroksella, joka tiivistettiin. Tämän kerroksen päälle asennettiin routalevyt.
Pohjan teossa, kuten kaikessa viherrakentamisen pohjatyössä, on huomioitava ympäröivän maaston lopullinen pinnan korko. Muurin pohjakerrokset eivät saa jäädä näkyviin.



Routalevyn päälle asennettiin valumuotti raudoituksineen, ja sitten oli betonin vuoro. Rautojen asennuksessa pääasia on kiven reikien jako, betonivalun jälkeen niitä ei enää voi korjata, eli tässä on oltava tarkkana.







Sitten onkin jo näkyvän osan vuoro: kivet ladotaan muuriin kiven työohjeen mukaisesti. Betonirauta asennetaan myös pitkittäin.
Jokaisella kiven valmistajalla on omat ohjeet koskien muurien pystytystä: missä korkeudessa raudoitus ja betonivalut ovat välttämättömiä. Matalissa muureissa kiven voi latoa ilman näitä, mutta silloinkin on pohjan oltava kantava ja routimaton. Ja muurin taustamateriaali on myös oleellinen, senkin tulee olla vettä läpäisevä ja routimaton, multaa ei saa työntää kiinni muuriin.





Lopputuloksena oli 1.7 metriä korkea betonikivimuuri, joka porrastuu maaston muotojen ja korkojen mukaan aina pihan perälle saakka. Pituutta kertyi noin 30 metriä.
Vanha omenapuu muurin edessä ankkuroi muurin ympäristöönsä. Kunhan nurmi vihertää ja muurin taakse ja altaisiin istutetut perennat keväällä pääsevät kasvuvauhtiin, näyttää muuri pian siltä kuin se olisi aina ollutkin siinä.


Ensi kesänä on luvassa tästä pihasta kauniimpia kuvia, kukintaa ja erilaisia istutusratkaisuja. Siihen saakka on pihan omistajan tyydyttävä ihailemaan kivimiesten kätten jälkeä - ja se on melko helppoa tällä lopputuloksella, vai mitä?
- Pihalla.

4 kommenttia:

  1. Komea lopputulos, kyllä kannatti tehdä! Kas, samanlainen portti löytyy meidänkin pihasta. Mielenkiintoinen blogi sinulla :). Tervetuloa piipahtamaan blogissani www.parasta-aikaani.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiitos, yritän jatkaa mielenkiintoisena :),
    Ja kyllä, piipahdan!

    VastaaPoista
  3. Ohhoh, onpa kertakaikkisen upeaa työtä! Käytitkö myös muita firmoja vai pystyitkö toteuttamaan kaikki työvaiheet oman firman voimin?

    VastaaPoista
  4. No, kiitos! Kyllä tämä on ihan via Garden -työtä.
    Meillä on siitä hyvä paketti, että saadaan toimitettua asiakkaalle sekä suunnittelu että toteutus, eli jää kaikki narut yhden firman hallintaan, joten sujuu melko mutkattomasti.

    VastaaPoista