22.2.2019

Kevään voima ja taika


Ruokapöydästäni on tullut kirjoituspöytäni. Työhuone ei houkuttele, vaan löydän itseni aamu toisensa jälkeen istumassa ruokapöydän äärestä, kasa mappeja ja kirjoja tuoleilla, pöydällä ja lattialla. Läppäri pöydän siinä päässä, josta on paras näkymä ulos.

Maisema vaihtuu lähes päivittäin. Meri on välillä jäässä lähes horisonttiin asti, nyt jo taas auki ja tänään kesäisen sininen. Tästä löytyy minun motivaattorini, luonnon ja muutoksen voimasta.

Työn alla on uusi huikea kohde, jonka ympäristö palautetaan arvolleen sopivaan muotoon. On suuri kunnia saada olla mukana luomassa tätä puutarhaa. Kestää kuitenkin tovi, ennen kuin suunnitelma on toteutettu tontille. Täytyy odotella, että vuodenaika vaihtuu ja kevät lämmittää maan. Sitä odotellessa pidetään katse horisontissa ja varpaat lämpiminä.

- Pihalla


21.12.2018

Joulumieltä - iloa ja rauhaa, kullekin tarpeen mukaan


Puutarha ja puutarhurit ovat ansaitulla levolla. Pitkä ja intensiivinen kasvukausi on takana, eikä uusi ihan vielä kummittele ajatuksissa.
Sytytellään siis kynttilöitä, koristellaan koti ja nautitaan herkuista!
Hyvää ja onnellista joulua, palataan ensi vuonna.
-Pihalla

22.8.2018

Hyvän mielen lähde, ikihonkien keskellä, meren äärellä

 

Kaunis piha on hyvän mielen lähde sen omistajalle. Sen näkeminen ilahduttaa, siellä kulkeminen rauhoittaa ja luo kodin tunteen.

Tähän pyrin aina, kun lähden suunnittelemaan puutarhaa asiakkaalle.
Resepti ihannepihaan on yksinkertainen. Suunnitelman tulee olla harmoninen ja mielenkiintoinen, työn ja materiaalien ensiluokkaisia.

Vanhaa puutarhaa uusiessa tulee huomioida rakennusten aikakausi tyylin lisäksi. Uusien elementtien lisääminen ja vanhojen poistaminen ovat aivan yhtä isoja prosesseja ulkona pihalla kuin sisällä talossa. Jotta lopputuloksesta tulisi onnistunut, sen tulisi olla nykyajan vaatimukset täyttävä, viestiä silti omasta aikakaudestaan sekä omistajien mieltymyksistä ja persoonista.

Tässä yksi tämän kauden tuotos, josta tuli minusta (ja meistä kaikista mukana olleista) erinomaisesti ympäristöönsä istuva. Uuden elämän saaneen huvilan ja sen pihan kuvakertomus, toteutus via Garden Oy. Var så goda.

Romanttinen 1800-luvun huvila on pieteetillä remontoitu. Samalla periaatteella jatkoimme piharemontissa.

Pihaa halkoo käytävät, joita reunustaa istutukset, graniittikivet ja köysijohde.

Paras kohteliaisuus on kommentti, jonka yksi vierailijoista antoi: "Eikö tämä kivetys ole aina ollut tässä?"

Kukkivat kasvit ja pensaat valittiin aikakauden tyylin mukaisiksi, ja tietysti omistajan mieltymyksien mukaan.

Ruukut ja kausi-istutukset ovat piste i:n päälle.

Polku jatkuu aina hiekkarannalle saakka. Se ohjaa vierailijan katseen myös upeaan maisemaan.

Saunarakennuksen terassi tehtiin komeasta siperianlehtikuusilankusta.

Yksi oleskelualueista on aamuterassi, jota reunustaa hulppea graniittimuuri ja tulevaisuudessa vehreä syreenikaari.



Pihalla on oma hiekka-alue, jota halkoo syreenikaaret ja kukkivat pensasryhmät.

Tätä polkua pitkin saunalta rantaan  - ja mereen!

Valaisimet valittiin huolella - ne muistuttavat 1800-luvun läkkisepän työtä.

Osa pihaa jätettiin lähes luonnontilaiseksi. Alueelle kylvettiin kenttänurmi.

Julkisivu on sama, joka se on ollut jo 150 vuotta. Ainoastaan uusi portti vihjaisee tehdyistä muutoksista.

Ai, mistä lähdettiin liikkeelle? Tästä.


- Pihalla.

22.7.2018

Heinäkuu, lupa laiskotella!

 
 
Kesän vähätöisin kuukausi on heinäkuu, kun puhutaan puutarhasta, joka ei ole hyötytarha.
On aika istahtaa, nauttia auringosta ja kukinnasta, ruohokin on jo hidastanut kasvutahtiaan. Mitä aurinkoisempi ja helteisempi ilma on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä työtkin jäävät aamuiseen kasteluun.

 

 


 



Nautitaan siis täysillä, istahdetaan puutarhatuoliin, ladataan akut arkeen ja tuleviin askareisiin.
Suomen kesä, mitä ihanin syy pysähtyä ja ottaa hetkestä kaikki irti.


- Pihalla.



26.6.2018

Pikkupihan muutosleikki, perinteisestä rivitalopihasta monivuotisten ruukkuistutusten leikkikentäksi

 
Tarkoitus oli tehdä erilainen piha, omistajansa näköinen. Kyllä, piha-ammattilaisista on kyse. Suunnittelija piirsi "vasemmalla kädellä" ajatuksensa paperille, ja viherrakentajat sovelsivat luovasti ne toteen.
Nurmikkoa tai harmaata betonikiveä ei haluttu, joten ne saivat lähteä.
 

 
 
 

 
Pohjamaat vaihdettiin sopivampiin, ja uusi uljas italialainen pihalaatta sai arvoisensa pääroolin. Kivilaatta on hulppean kokoinen 50 x 100 cm, mutta vain parin sentin paksuinen. Asennukseen tarvitaan ammattilainen, jotta tulos pysyy paikoillaan - kivetystä ei saumattu lainkaan.
 
Istutusaltaat täytettiin puutarha- ja havumullalla, pensaat ja puut istutettiin ja ohut kate levitettiin vielä ennen talven tuloa. 



 
Miltä piha näytti ensimmäisen kesän alkumetreillä?
 
Ihan vauvankengissähän se on vielä, mutta perennat ovat löytäneet ruukkuihin, ruukut patiolle ja vanha köynnöshortensia innostui kevätleikkuun jälkeen huimaan kukintaan.
 
Vielä on paljon kasvettavaa, jotta piha saavuttaa kaiken komeutensa, mutta punainen lanka näkyy jo. Se on monivuotiset kasvit. Puut, pensaat ja koristeheinät istutusaltaissa, pionit, ruusut ja kärhöt ruukuissa. Viimeisenä vielä kasviluettelo ja yhteystiedot kivilaattoihin, mikäli kiinnostuit.





Kyllä tässä viihtyisi vaikka pidempään,
Pihalla.
 
Kasvit: isonietospensasta, koivuangervoa, jalohortensiaa the Bride, syyshortensiat Bobo & Grandiflora, köynnöshortensiaa, jalokärhöä, ruusuja, kiinanpioneja, päiväliljoja, kurjenpolvia, sianpuolukkaa, elefanttiheinää, jaloangervoa, varjorikkoa sekä suklaakirsikka ja kääpiöomenapuu


5.5.2018

Suunnittele uusi patio tai terassi, osa 1. Valo: koeaja pation sijainti.




Voiko pihalla olla useampi paikka oleskelulle ja levolle? Totta kai, useimmiten se on itse asiassa pikku pakko.
Yleisin syy paikan valinnalle on auringonvalo - sitä täytyy olla oleskelualueella silloin, kun siellä aikaa vietetään.
 Ilta-aurinko grillauspaikalla ja aamuaurinko aamukahvipaikalla. Jos olet oikein onnekas, saattaa samalla terassilla olla molemmat, mutta yleisimmin tulevat puiden latvat tai talon seinät auringonvalon tielle.




Joten aloita seuraamalla aurinkoa - missä paistaa ja kuinka kauan. Ota mukaan kuppi teetä ja puutarhatuoli, kierrä piha auringon valoa seuraten. Huomioi, että keskikesällä aurinko on korkeammalla kuin alku- tai loppukesästä.
Jos olet aloittamassa ihan alusta ja olet uuden pihan onnekas omistaja, voit luoda pihasi aivan toiveittesi mukaiseksi.
Sijoita oleskelualueet luontevasti muiden toimita-alueiden yhteyteen.


Aamu- ja aamupäivän oleskelualueella vietetään loma-ajan laiskat aamukahvit, ja siitä on mukava siirtyä tarkastelemaan mahdollisen kasvimaan tai kasvihuoneen tilannetta.


Mikäli tuleva patio on iltapäivän ja ilta-auringon alla, suunnittele se riittävän suureksi, jotta ruokailuryhmä ja grilli mahtuvat patiolle ja niiden ohitse kulkeminen onnistuu helposti. Tämä on alue, jolla mitä todennäköisimmin vietetään kesän juhlat ja kestitään vieraat.
Jos tilaa on ruhtinaallisesti, tee oleskelualueesta monitasoinen: ruoka nautitaan talon yhteydessä olevalla terassilla ja jälkkärikahvit taas pihan tasossa olevalla patiolla. Yhtenäinen pintamateriaali portaineen yhdistää kaikki toisiinsa, ja lopputulos on harmoninen.






Vanhan pihan uudistus on usein haasteellisempaa kuin uuden pihan rakentaminen, mutta tulos on nopeammin valmiin näköinen.


"Ankkuroi" uusi patio tai terassi pihaan valitsemalla paikka, jossa kasvaa vanha kaunis puu tai iso pensasryhmä. Näin saat nopeasti tuloksen, joka näyttää siltä että se olisi ollut siinä aina.
Onko parempaa paikkaa nauttia illasta ja omasta puutarhasta kuin lempipuun alla?
- Pihalla.

1.4.2018

Vanhoja puutarhoja, uusia ilmeitä

Vanhojen pihojen kunnostuksen suunnittelu on ihanaa ja palkitsevaa työtä.  Haasteellisinta on yhdistää nykyajan vaatimukset menneen ajan tunnelmaan. Onnistunut lopputulos tuo pihapiiriin lisää mielenkiintoa, kerrostuksellisuutta, tarinaa menneestä ja viestiä nykyisyydestä.



Olen ollut onnekas ja saanut todella inspiroivia ja upeita työtehtäviä. Tämän kauden suunnitteluista osa on jo valmiita, ja aloittelemme via Gardenissa jo niiden toteutuksia. Useat niistä on myöhemmin luettavissa eri julkaisuista.

Vielä kevään aikana töitämme voi selailla ainakin Sanoman ja Terassi-lehden julkaisuista.
Tässä kuitenkin pieni kooste jo toteutetuista ja julkaistuista kunnostuksista.

Ja hei, jos inspiroiduit ja mietit vieläkö ehtii tälle kesälle - ota yhteyttä! Laitetaan pyörät pyörimään.
- Pihalla.